B2

Kunniavieraat Sami Toivonen ja Aino Havukainen

Sami Toivonen ja Aino Havukainen. Kuva: Katja Tahja

Image: Katja Tahja

Aino Havukainen ja Sami Toivonen ovat pitkän linjan suomalaisia sarjakuvataiteilijoita, kuvittajia, lastenkirjailijoita ja graafisia suunnittelijoita. Heidät tunnetaan ehkä parhaiten Tatu ja Patu -kirjojen tekijöinä. Vuonna 2007 he voittivat Finlandia Junior -palkinnon kirjallaan Tatun ja Patun Suomi. Tatu ja Patu -kirjat ovat tuoneet myös muita palkintoja ja kirjat ovat kääntyneet sekä näytelmiksi että elokuvaksi. Sarja on tehnyt läpimurron myös maailmalle. Kirjasarjan oikeuksia on myyty tähän mennessä 21 maahan.

Sami aloitti sarjakuvien piirtämisen 1980-luvulla ja hänet palkittiin sarjakuvistaan Kritiikin Kannuksilla vuonna 1989. Hän valmistui graafiseksi suunnittelijaksi Lahden Muotoiluinstituutista 1994 ja ryhtyi freelanceriksi vuonna 1996. Sarjakuvapiirtäjänä Sami on tehnyt usein yhteistyötä käsikirjoittaja Pauli Kallion kanssa ja esimerkiksi Kramppeja & nyrjähdyksiä -sarjakuvan piirtäjänä 1990-luvun jälkipuoliskolla.

Aino on valmistunut graafiseksi suunnittelijaksi Lahden muotoiluinstituutista 1992 ja toiminut sen jälkeen multimediasuunnittelijana sekä mainostoimistossa AD-tehtävissä. Freelancerina hän on ollut vuodesta 1996.

Aino ja Sami työskentelevät kirjojen ja kuvitusten parissa tiiviisti yhdessä, joka työvaiheessa. He sparraavat ja hiovat toistensa ideoita alusta loppuun.

Ainon ja Samin sarjakuva Himaset voitti Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun strippisarjan 2004. Tuomarit arvioivat, että kaksikko tutkii ihmisten käyttäytymistä eläintarkkailijan terävänäköisyydellä ja löytää herkullisia rinnakkainasetteluja.

Himaset-albumeita on tähän mennessä julkaistu kolme; Juustoon ei saa piirtää! (Otava, 2008) ja Keijut ei juo kahvia! (Otava, 2009) sekä 18 stripillä täydennetty edellisten kokoelma Himaset - Kaikki kotona (Otava, 2015)


Aino Havukaisen ja Sami Toivosen ohjelma Kupliin aikana:

Lauantai


Kunniavierashaastattelu

Aika: 11-12

Paikka: Pieni Sali, Tampere-talo

Jouko Ruokosenmäki haastattelee kunniavieraat Aino Havukaisen ja Sami Toivosen.


Signeeraukset

Aika: 12-12:30

Paikka:Sorsapuistosalin lämpiö, Tampere-talo

Kunniavieraat signeeraavat Sorsapuistosalin lämpiössä (Kuplalavan vieressä).


Piirrä outo koje!

Aika: 15-16

Paikka: Opus 3, Tampere-talo

Tule suunnittelemaan ja piirtämään Ainon ja Samin kanssa outoja kojeita ja keksintöjä Tatun ja Patun hengessä. Millainen on sinun unelmiesi koje? Ennakkoilmoittautuminen tapahtuman infotiskillä!


Signeeraukset

Aika: 16-16:30

Paikka: Sorsapuistosalin lämpiö, Tampere-talo

Kunniavieraat signeeraavat Sorsapuistosalin lämpiössä (Kuplalavan vieressä).

Sunnuntai


Kunniavierashaastattelu

Aika: 11-12

Paikka: Duetto 1, Tampere-talo

Jan Pitkäsalo ja Tuomas Särkilä haastattelevat tämän vuoden kunniavieraita Aino Havukaista ja Sami Toivosta.


Signeeraukset

Aika: 12-12:30

Paikka: Sorsapuistosalin lämpiö, Tampere-talo

Kunniavieraat signeeraavat Sorsapuistosalin lämpiössä (Kuplalavan vieressä).


Piirrä outo koje!

Aika: 15-16

Paikka: Opus 3, Tampere-talo

Tule suunnittelemaan ja piirtämään Ainon ja Samin kanssa outoja kojeita ja keksintöjä Tatun ja Patun hengessä. Millainen on sinun unelmiesi koje? Ennakkoilmoittautuminen tapahtuman infotiskillä!


Linkki ohjelmakarttaan